Yhteystiedot

Etelä-Vantaan Urheilijat ry
PL 40
01601 Vantaa
09 566 1375

AKTIA HOPEAKIEKON TURNAUSSÄÄNNÖT IKÄLUOKASSA E2 01 AA-TURNAUS

TURNAUSSÄÄNNÖT
Turnauksessa noudatetaan SJL:n voimassa olevia, Eteläisen alueen, E2 ikäluokan, yleisen sarjan sääntöjä, yhdessä jäljempänä esitettyjen turnaussääntöjen kanssa.

PELAAJAMÄÄRÄT JA PELUUTTAMINEN
Pelaajien enimmäismäärää ei ole rajoitettu, mitaleja varattu enintään 22 kpl joukkuetta kohden. Sijat 1-3 palkitaan pokaalilla. Pelaajaluetteloon merkittyjä pelaajia on ottelukohtaisesti peluutettava tasapuolisesti.
Ottelupöytäkirjat kirjoitetaan ennalta lähetettyjen pelaajaluetteloiden mukaisesti, joten muutoksista on ilmoitettava viipymättä, viimeistään 30 minuuttia ennen ottelun alkua.

OTTELUJÄRJESTYS
Turnaukseen osallistuu viisi joukkuetta. Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan. Tämän jälkeen pelataan sijoituspelit siten että kaksi parasta pelaavat sijoista 1-2 ja sarjan 3. ja 4. sijoista 3-4...
Voitosta saa 2 pistettä ja tasapelistä yhden pisteen.
Mikäli lohkoissa kaksi tai useampi joukkue päätyy tasapisteisiin, ratkaisee:
1. Keskinäisen/keskinäisten ottelujen pisteet
2. Sarjan maaliero
3. Sarjassa tehdyt maalit
4. Arpa
Mikäli sijoitusottelu päätyy tasatulokseen, suoritetaan kolmen pelaajan voittomaalikilpailu. Sen päättyessä tasatilanteeseen, sitä jatketaan pelaaja kerrallaan ratkaisuun saakka. Jäänajoa ei suoriteta ennen voittomaalikilpailua.

PELIAIKA
Peliaika ottelussa on 2x15 min tehokasta aikaa ja kokonaisaika korkeintaan 45 min. Vaihdot suoritetaan lentävillä vaihdoilla. Erätauko on 1 min.
Pakottavista syistä järjestäjillä on oikeus muuttaa pelattavaa kokonaisaikaa / ottelun ajankohtaa, joka kuitenkin on ilmoitettava joukkueille ennen peliä.
Joukkueen on saavuttava jäälle pelivarusteissa 5 minuuttia ennen pelin alkamisaikaa. Joukkue, joka ei ole ajoissa paikalla, tuomitaan hävinneeksi 3-0.

TUOMARIT
Otteluiden tuomareina toimivat erotuomarikerhon tuomarit apunaan juniori tuomarit.

VASTALAUSEET JA RANGAISTUKSET
Vastalauseen voi tehdä joukkueenjohtaja. Vastalause on esitettävä suullisesti ottelutuomarille ja vastustajalle välittömästi ottelun päätyttyä ja kirjallisesti turnaustoimistoon puolen tunnin sisällä ottelun päättymisestä tai muuten ajankohdasta, kun rikkeen katsotaan tapahtuneen. Vastalausemaksu on 100 euroa, joka palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään.
Vastalauseen käsittelee turnauksen johtaja, järjestävän seuran edustaja sekä kaksi vierasjoukkueen edustajaa. Ottelutuomarilta on pyydettävä suullinen lausunto.
Mikäli pelaaja tai toimihenkilö saa pelirangaistuksen ei hän saa osallistua joukkueen seuraavaan peliin turnauksessa. Ottelurangaistus aiheuttaa henkilön sulkemisen turnauksesta.

VASTUUT
Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Jokaisella pelaajalla ja joukkueen toimihenkilöllä tulee olla voimassa oleva vakuutus omasta tai joukkueensa puolesta. Järjestävä seura on kuitenkin järjestänyt yleisen tilaisuuden vaatimat lääkintä- ja ensiapupalvelut. 

TSEMPPARIT
Jokaisessa ottelussa joukkueen edustaja valitsee VASTUSTAJAN joukkueesta tsempparin ja kirjoittaa pelaajan nimen ja nron pelin alussa saamaansa listaan ja toimittaa listan 5 min ennen pelin päättymistä toimitsijoille. Samaa pelaajaa ei voi nimetä turnauksessa kahta kertaa ottelutsemppariksi. Lisäksi jaetaan turnaustsemppari, 1/joukkue, tämän valinnan tekee oman joukkueen edustaja(t).

PALKINNOT
Sijoille 1-3 sijoittuneet joukkueet saavat turnauspokaalin sekä mitalit (22 kpl/joukkue).

PUKUHUONEET
Pukuhuoneet jaetaan turnauksen alussa. Sama pukuhuone pyritään järjestämään joukkueiden käyttöön koko turnauksen ajan.

PELIPAIDAT
Turnaukseen osallistuvilla joukkueilla tulee olla kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa paitasarjaa. Otteluohjelmassa kotijoukkueeksi merkitty joukkue käyttää tummaa pelipaitaa ja vierasjoukkue vaalea elleivät joukkueet ole keskenään sopineet toisin.